Sitä mitä koitin sussa koskettaa, tajusin ei oo olemassakaan

♦ 13 marraskuun, 2016 ♦ Jätä kommentti

Koska en ole ollut kovin tuottelias itse viime aikoina tämän blogin suhteen, niin ajattelin nostaa erään vanhan kirjoituksen kommenteista tarinan tähän. Kommentoija kirjoittaa samaistuneensa kirjoituksen tunnelmiin seuraavasti:

Aika samat fiilikset tullu käytyä. Itse tosin tajusin tämän jo teini-iässä ja olin pitkään todella masiksessa ja itsetuhoisessa. On se vähän rankkaa tietää jo yläasteen alussa että mitään normaalia elämää tule koskaan elämään. Mutta kyllä siitä parissa vuodessa pääsi yli, itseään voi vihata vain niin kauan. Nyt olen lähinnä apaattinen; unelmissa on aina tyty jolla ei ole ikä edes kahdessa numerossa, eikä siitä tietenkään tulisi mitään tuhoamatta itsensä ja muiden elämää. Nuorena kuumottelin kanssa helvetisti että joutuisin vankilaan vanhempana jne, mutta ajan myötä tajusin että se on itsestä kiinni, ei vääjäämätön itsestäänselvyys. Pitää vain keksiä elämälleen jotain muuta sisältöä ja ihailla tytyjä netissä missä siitä ei ole muille haittaa.

Mutta kyllä niillä harvoilla kerroilla kun pääse pikkutyttöjen seurasta nauttimaan niin piristää elämää varmaan pariksi kuukaudeksi. Tästä muistuukin mieleen käytännön esimerkki. Kerran kaverit raasivat ruotsinlaivalla dokaamaan ja metsästämään naisseuraa (ikävä myöntää mutta en omaa niin läheistä kaveria että kehtaisin ”tulla kaapista”). Meni oletettava hyvin, kumpaakaan osapuolta ei kiinnostanut ja puolenyön jälkeen tuli lähinnä vain vittuilua joten painuin hyttiin vetämään nokosia. Aamubuffetilla lapsiperhe tuppautui samaan pöytään tilanpuutteesta johtuen, ja sai katsoa sitä n. 5 ja 6 vuotiaiden tyttöjen elämäniloa ja temmellystä niin ei siinä voinut kuin hymyillä. Pelasti koko muuten varsin persemäisen reissun tuo ehkä korkeintaan parinkytä minuutin episodi. Olen miettinyt tätä tapahtumaa lämmöllä, enkä ainoastaan sen takia että tytöt olivat hyvin vetoavia.

Jätä kommentti