Joutsenet

Tuli katsottua Vain elämää -sarjaa, jossa PMMP:n kappale Joutsenet. Pienessä hiprakassa tuli taas mieleen juttuja.

Albumi on vuodelta 2003, joten olin valmistunut yliopistosta, muuttanut omilleni ja siirtynyt työelämään. Työ oli kiinostavaa ja mukaansatempaavaa, ja elämälle oli muodostumassa kaikki omat arkiset rutiinit.

Tämä kappale osui silloin aika täsmällisesti fiiliksiin, kun totutteli sinkkuelämään. Nuorempana kuvitteli itselleen romanttisesti tulevaisuutta, kuonka vielä joku päivä löytyy se oma rakas, jonka kanssa haluaisi jakaa koko elämänsä. Alussa ei tiennyt miten, mutta sen toivoi kuitenkin jotenkin olevan mahdollista. Mikä masenatava pettymys olikaan, kun vähitellen tajusi, että oikeassa maailmassa enkeleitä ei riitäkään kaikille. Vaikka kuinka jumaloi toista, on järjetöntä kapinoida tosiasioita vastaan. Sitä mitä toisessa haluaa, ei ole olemassakaan.

Mainokset

3 kommenttia

  1. Petri

    Aika samat fiilikset tullu käytyä. Itse tosin tajusin tämän jo teini-iässä ja olin pitkään todella masiksessa ja itsetuhoisessa. On se vähän rankkaa tietää jo yläasteen alussa että mitään normaalia elämää tule koskaan elämään. Mutta kyllä siitä parissa vuodessa pääsi yli, itseään voi vihata vain niin kauan. Nyt olen lähinnä apaattinen; unelmissa on aina tyty jolla ei ole ikä edes kahdessa numerossa, eikä siitä tietenkään tulisi mitään tuhoamatta itsensä ja muiden elämää. Nuorena kuumottelin kanssa helvetisti että joutuisin vankilaan vanhempana jne, mutta ajan myötä tajusin että se on itsestä kiinni, ei vääjäämätön itsestäänselvyys. Pitää vain keksiä elämälleen jotain muuta sisältöä ja ihailla tytyjä netissä missä siitä ei ole muille haittaa.

    Mutta kyllä niillä harvoilla kerroilla kun pääse pikkutyttöjen seurasta nauttimaan niin piristää elämää varmaan pariksi kuukaudeksi. Tästä muistuukin mieleen käytännön esimerkki. Kerran kaverit raasivat ruotsinlaivalla dokaamaan ja metsästämään naisseuraa (ikävä myöntää mutta en omaa niin läheistä kaveria että kehtaisin ”tulla kaapista”). Meni oletettava hyvin, kumpaakaan osapuolta ei kiinnostanut ja puolenyön jälkeen tuli lähinnä vain vittuilua joten painuin hyttiin vetämään nokosia. Aamubuffetilla lapsiperhe tuppautui samaan pöytään tilanpuutteesta johtuen, ja sai katsoa sitä n. 5 ja 6 vuotiaiden tyttöjen elämäniloa ja temmellystä niin ei siinä voinut kuin hymyillä. Pelasti koko muuten varsin persemäisen reissun tuo ehkä korkeintaan parinkytä minuutin episodi. Olen miettinyt tätä tapahtumaa lämmöllä, enkä ainoastaan sen takia että tytöt olivat hyvin vetoavia.

    Tykkää

    • Kiitos hyvästä kommentista! Eiköhän se ole kaikilla enemmän tai vähemmän tuolla tavalla ole mennyt, kun huomaa olevansa kiinnostunut lapsista. Itse en kuitenkaan ole halunnut pitää itseäni muuten mitenkään epänormaalina, ja olen muuten yrittänyt elää niin normaalisti kuin voi.

      Tuollaiset satunnaiset kohtaamiset lasten kanssa on se elämän suola!

      Tykkää

Trackbacks

  1. Sitä mitä koitin sussa koskettaa, tajusin ei oo olemassakaan | Lapsikohteinen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: