Lewis Carroll – esikuva pedofiileille

Hesarin kulttuurisivuilla oli iso juttu Lewis Carrollista ja 150 vuotta täyttävän Liisa ihmemaassa -kirjan esikuvana toimineesta Alice Liddelista. Tässäkin jutussa sivutaan Carrollin viehtymystä lapsiin: hän vietti paljon aikaa Alicen kanssa, harrasti lasten valokuvaamista ja kirjoitti tuhansittain kirjeitä lapsille. Carroll on niitä harvoja tunnettuja julkisuuden henkilöitä, jotka näyttäisivät olleen pedofiileja.

1990-luvulla kun olin nuori, ja juttuunkin käytetyt lähteet olivat tuoreita, asia oli hyvin esillä netin harvoilla pedofiliaan liittyvillä sivustoilla. Carrolista tuli jonkunlainen esikuva monelle nuorelle: henkilö joka osoitti kiinnostusta lapsiin, arvosti näiden seuraa kuten kuka tahansa pedofiili ja suhtautui lapsiin tasavertaisina. Ennen kaikkea hän ei ollut tunnettu pahoista teoistaan, vaan saanut arvostusta ja mainetta kirjoillaan. Tähän oli helppo samaistua ja pitää esikuvana.

Taas kerran käy ilmi, kuinka stereotyyppisen ennakkoluuloinen mielikuva pedofiileista hirviöinä vaikuttaa tähänkin juttuun. Koska Carroll harrasti lasten valokuvaamista, kirjoittaja kysyy: ”Oliko hän siis ehkä sittenkin vaalinut mielessään Aliceen ja muihin pieniin tyttöihin kohdistuneita kiellettyjä intohimoja? Nykypäivän lapsipsykologit tuomitsisivat perheettömän poikamiehen pakkomielteisen kiinnostuksen alastomiin pikkutyttöihin pedofiliaksi.”

Tämä viittaa selvästi siihen, että kirjoittajan on vaikea kuvitella lasta rakastavia ja arvostavia ominaisuuksia samaan henkilöön kuin pedofiliaa. Mutta jokainen pedofiili tietää, että juuri sitä pedofilia tarkoittaa. Pakkomielteiseksi kiinnostukseksi leimaaminen on liioittelua, eikä intohimon tunteminen ainakaan missään nimessä sulje pois arvostusta. Carrollin kaltaisia esikuvia pitäisi olla enemmän.

21 kommenttia

  1. Kiitos jälleen kerran mielenkiintoisesta artikkelista! Blogisi on todella hyvää luettavaa, ja käsittelee pedofiliaa ymmärtäväiseltä kannalta. 🙂

    Tykkää

    • Kiitos kiitoksesta! Mukavaa, että joku tykkää kirjoituksistani.

      Tykkää

  2. jermulu

    Olisi kiinnostavaa tietää vielä enemmänkin että millaista elämä oli kaikenkaikkiaan joskus 1800 luvulla tai sitä ennen juuri tuossa mielessä että miten suhtauduttiin perhepiirin ulkopuolisiin aikuisiin, lähinnä miehiin jotka halusivat ottaa kontaktia tavallisessa mielessä johonkin lapseen. Eli tarkoitan taiteellisessa, ystävällisessä tarkoitusperässä. Kaiken kaikkiaan halu tietää oliko ennen kaikki toisin. Ei ollut mitään hysteriaa kuten nykypäivänä.

    Tykkää

  3. Rane

    Carrollin kaltaisia olisi hyvä olla nykypäivänäkin, jotta asenteet pedofiilejä kohtaan voisivat muuttua. Se, että joku harrastaa lasten valokuvausta, ei tarkoita sitä, että hän olisi pedofiili… Mitenkäs sitten Yrjö Kokko ja Pessi ja Illusia?

    Ei mulla muuta.

    Tykkää

  4. Onhan Carrollista muitakin viitteitä, että olisi ollut pedofiili, kuten vierailut lapsiystävien lanssa ja tuhansittain kirjeitä lasten kanssa.

    Toi Pessi ja Illusia on pitkään ollut listoilla, että siihen pitäisi tutustua. Myös päivänsäde ja menninkäinen sisältää tuttuja teemoja.

    Tykkää

  5. Rane

    Tykkään Pessi ja Illusia -kirjan kannesta, kun siinä on alaston tyttölapsi. Taisipa olla tuo se syy miksi ostin tuon satukirjan aikoinaan. 😉

    Tykkää

  6. amppari

    ”Tämä viittaa selvästi siihen, että kirjoittajan on vaikea kuvitella lasta rakastavia ja arvostavia ominaisuuksia samaan henkilöön kuin pedofiliaa. Mutta jokainen pedofiili tietää, että juuri sitä pedofilia tarkoittaa.”

    Sillä vaan ei ole hevon helvettiä merkitystä miten pedofiili itse kokee lapsiin kohdistamansa – joko fyysisinä tekoina tai sitten vain mielensä tasolla tapahtuvan – hyväksikäytön. Olennaista on se miltä pedofiilin perversio lapsesta itsestään tuntuu ja miten se vaikuttaa lapseen. Ja sen tiedetään faktana olevan lapsille erittäin tuhoisaa.

    Carrollin kuvissa esiintyvien lasten koko olemus huutaa inhoa, yökötystä ja vastenmielisyyttä. Etenkin Alicen ilme kertoo kaiken siitä kuinka ällöttävää tämän pervon kameran linssin edessä on poseerata. Sylikuvista puhumattakaan. Jännä miten tämä aivan ilmeinen tosiasia jäi Nestoriltakin ”huomaamatta”. Lapsen todellisilla tuntemuksilla ei ole merkitystä pedarille koska lapsi on täydellisesti objektisoitu pedofiilin itsekkäiden perverssien tarpeiden kohteeksi. Ja samaan aikaan uikutetaan tunteisiin vetoavasti miten pedarit ovat kiinnostuneita lapsista ihmisinä, ja rakastavat ja arvostavat lapsia suuresti.

    Myös insesti- isä Josef Frizl omasta mielestään vain rakasti tytärtään niin kovasti että päätti rakentaa tälle suojapaikan maailman pahuudelta. Tyttärensä parasta se omasta mielestään vain ajatteli. Ja oli pöyristyksestä suunniltaan kun joku väitti että hänellä olisi ollut joku itsekäs oma agenda ajatuksena taustalla. Sillä miltä perversion kohteeksi valikoidusta objektista tuntuu ei ole väliä jos pervo _itse kokee_ kokevansa vain positiivisia romanttisia tunteita.

    Sellaisia te perverssit siat olette. Hyi saatana.

    Tykkää

    • FreeSpeech

      ”Olennaista on se miltä pedofiilin perversio lapsesta itsestään tuntuu ja miten se vaikuttaa lapseen”

      No eihän tämä blogi puolustelekaan lasten hyväksikäyttäjiä. Päinvastoin tämänkin blogikirjoituksen yksi oleellinen pointti on, että pedofiili voi olla lapsia kunnioittava, vastuullinen ja lakianoudattava yksilö (Lewis Carrollin tapaan).

      ”Etenkin Alicen ilme kertoo kaiken siitä kuinka ällöttävää tämän pervon kameran linssin edessä on poseerata.”

      Ainut vain, että Lewis Carrollin tuotantoa lukenut tietää, että Carroll oli erittäin hyvissä väleissä lapsiystäviensa kanssa, ja nämä todella pitivät hänestä. Tulkintasi kuvien lasten ilmeistä on oma harhainen mielipiteesi, sillä se tuntuu olevan vain ja ainoastaan sinun tulkintasi, vaikka miljoonat ihmiset ovat kuvat nähneet. Mitään seksuaalista ei Carrollin ja lasten välillä koskaan tapahtunut. Onko kaikessa ihmisten valokuvaamisessa sinusta kyse ”esineellistämisestä”? Mihin perustat väitteesi?

      Viestin lopussa höpötät jotakin Josef Fritzlistä (siis sairaasta seksuaalirikollisesta), mikä kertoo, kuinka mustavalkoisen ennakkoluuloinen käsityksesi pedofiileista on. Vielä puuttuu, että yleistät pedofiilit Jammu Siltavuoriksi. Suosittelenkin ihan ensiksi ottamaan selvää lakianoudattavista pedofiileista:

      Study: Non-offending pedophiles are neurologically distinct from pedophiles who molest

      Tykkää

  7. amppari

    Tämä blogi ei muuta teekään kuin puolustelee pedofiliaa ja lasten hyväksikäyttöä. Lapsen traumatisoitumiseen riittää pelkkä pedofiilin läsnäolo elämässä. Mitään ei tarvitse fyysisesti tapahtua. Teidän perverssien saastojen taipumukset kun ovat niin kovin huonosti peiteltävissä. Perverssi energia jota mukananne kuljetatte on läsnä ilmassa koko ajan ja lapsi aistii sen paremmin kuin hyvin. Empiirinen kokemus sen todistaa. Joten voit heittää noi todistelut ja vakuuttelut pedofiilien viattomuudesta takaisin sinne helvettiin mistä ne ovat peräisinkin.

    Tykkää

    • nalluliini

      Heittelet ihan hatusta noita arvailujasi. Lapset ovat innoissaan kenen tahansa aikuisen seurassa. Niin se vaan on koska tiedän sen. Ei blogi puolustele hyväksikäyttöä vaan etsii ratkaisuja. Pedofiilienkin tulee saada elellä ihmisarvoista elämää ilman sinunkaltaisia vihapuhujia.

      Liked by 1 henkilö

      • amppari

        Ihanko kenen tahansa aikuisen? Ootko nyt ihan varma?

        Tykkää

        • Nalluliini

          Ei nyt tietenkään sellaisen kanssa joka ei välitä lapsista. Sellaisia aikuisia lapsi välttää jotka vaan ärjyy ja tiuskii lapsille. Jos otat lapsen huomioon, leikit sen kanssa niin he ovat innoissaan silmien säihkyessä. Pitääkö tällainen yksinkertainen asia vääntää rautalangasta.

          Tykkää

    • FreeSpeech

      Olen seurannut blogia austa lähtien enkä ole vielä törmännyt kirjoitukseen, jossa ”puolusteltaisiin lasten hyväksikäyttöä”. Mitä jos linkkaisit tällaiseen kirjoitukseen etkä vain valehtelisi julkisesti ilman todisteita blogin ylläpitäjästä?

      ”Teidän perverssien saastojen taipumukset kun ovat niin kovin huonosti peiteltävissä.”

      On myös heteromiehiä, jotka eivät voi olla panematta jokaista kohdetta, joka liikkuu, mutta voidaanko yleistää, että jokainen heteromies on tällainen seksihullu? Yksittäiset häiriintyneet pedofiilit (jotka eivät ehkä voi peitellä suuntaustaan, koska itsehillinnän puute tms.) eivät edusta jokaista pedofiilia.

      Tykkää

    • Tuo on aika kova ja vakava syyte, että puolustelisin hyväksikäyttöä tässä blogissa. Mitä olen tehnyt ansaitakseni tuollaisen loukkauksen? Taidat lukea tätä blogia varsin tarkoitushakuisesti.

      ”Perverssi energia jota mukananne kuljetatte on läsnä ilmassa koko ajan.” ”Empiirinen kokemus sen todistaa”

      Olisi kiva jos jotain vertaisarvoituja tutkimuksia olis viitata. Käyttämäsi termit eivät ole missään määrin tieteellisiä tai määriteltyjä ylipäätään.

      Tykkää

  8. amppari

    ”Olen seurannut blogia austa lähtien enkä ole vielä törmännyt kirjoitukseen, jossa ”puolusteltaisiin lasten hyväksikäyttöä”.”

    Koska meillä on periaatteellinen erimielisyys siitä mitä hyväksikäyttö on.

    Tykkää

    • Oletko sitä mieltä että pedofilia on lasten hyväksikäyttöä vai miten sen määrittelet?

      Tykkää

      • amppari

        Lue kirjoittamani kommentit se selviää niistä. Kaikki tietää jo että pedofilia on taipumus ja hyväksikäyttö on teko. Sitä ei tarvitse enää hokea ja jankuttaa, se kun ei muuta mitään. Se kato on niin että taipumuksen ja hyväksikäytön ero on veteen piirretty viiva. Hyväksikäyttö tapahtuu ensisijaiseti korvien välissä ja vasta toissijaisesti jalkojen välissä. Hyväksikäyttö on paljon muutakin kuin fyysinen toimenpide.

        Ette ole suuremman energiankulutuksen arvoisia joten lopetan kommentoinnin tähän. Kommentoin vain saadakseni blogissasi pyöriville naiiveille typeryksille vähän laajempaa näkökulmaa asiaan oksettavan pedopropagandanne kylkeen.

        Sinulle ja vertaispedofiileillesi toivottelen mukavaa matkaa helvettiin.

        Tykkää

        • Nalluliini

          Blogi on kaikkea muuta kuin oksettavaa propagandaa. Olen vihdoin löytänyt tietoa jota olen pitkään toivonnut löytäväni. Siihen tietoon lisättynä vertaistuki on saanut minut entistäkin vakuuttuneemmaksi etten koskaan tule hyväksikäyttämään lapsia kuten en tähänkään asti.

          Ajatukset ja taipumus ei edelleenkään ole rikollisia joten sillä on selvä ero tekoihin. Turhaan sanot naiviksi typerykseksi koska en sitä ole. Olen ateisti, joten mihinkään helvettiin en usko.

          Tykkää

        • ”Se kato on niin että taipumuksen ja hyväksikäytön ero on veteen piirretty viiva.”
          Kumallista, että sun mielestä se on, koska mun mielestä se ei ole. Toinen on sisäinen ominaisuus, toinen on teko.

          ”Hyväksikäyttö tapahtuu ensisijaiseti korvien välissä”
          Mitenköhän tämä tapahtuu?

          Tykkää

        • Zenith

          Tällä samalla logiikallahan sinäkin käytät hyväksesi kaikkia naisia jotka sattuvat miellyttämään silmää. Millä itse oikeutat nämä syntiset ajatukset joita sinulla on naisia kohtaan ilman heidän suostumustaan?

          Tykkää

Trackbacks

  1. Lewis Carrollin salainen maailma | Lapsikohteinen

Jätä kommentti