Mitä muuta minussa on

Kesä on mennyt lomakiireissä, joten en ole ehtinyt paljon päivitellä tänne asioita. Joitain aiheita on pyörinyt päässä, mutta en ole saanut niitä sanoiksi. Toivottavasti pian saan jotain aikaan.

Sillävälin katsottavaksi tällainen minidokumentti, jossa perheellinen pedofiili kertoo seurauksista, kun on jäänyt lapsipornosta kiinni.

Mainokset

Euroviisutunnelmia

Euroviisuja katsellessa tuli mieleen taas junnuviisut, joten laitanpa tähän pieneksi tunnelmapalaksi pari suosikkia viime vuosilta.

Malin Reitan on ehkä söpöin viisuedustaja koskaan:

Laura oli oikein kaunis, ja jodlasi hienosti:

Dayana Kirillovalla on vahva ääni ja tarttuva biisi:

Taas kyselytutkimus

Allekirjoittaneelta kyseltiin sähköpostin välityksellä jokin aika sitten mielenkiintoa kommentoida työn alla olevaa kyselytutkimusta. Kysely toteutetaan Åbo Akademin, Laurean ja Pelastakaa lapset ry:n yhteistyönä. Kyselyssä selvitetään mm. lapsista kiinnostuneiden kokemuksia asiantuntevan avun saamisesta.

Toki olin kiinnostunut, ja lähetinkin kommentteja. Kovin moni kommentti ei lopulta vaikuttanut tähän lopulliseen versioon. Tekijät kokivat edelleen tarpeelliseksi käyttää leimaavia ja negatiivisesti arvottavia sanamuotoja, joita kritisoin. Lopputulema on, että kysely mittaa itse pedofiliaa vain hyvin pinnallisesti ja välillisesti – ja todennäköisesti pitkälti sitä, miten itse arvottaa kiinnostustaan lapsiin.

Toivottavasti tämä ei heijasta Pelastakaa Lapset ry:n vanhanaikaista suhtautumista pedofiliaan, jota voisi ”molanderismiksikin” kutsua.

Nyt tämä tutkimus on sitten käynnissä ja siihen pyydetään vastaajia tämänkin blogin kautta. Kannattaa joka tapauksessa vastata, vaikka tämä olisi parempikin voinut olla. Kyselyyyn pääsee vastaamaan seuraavassa osoiteessa:

https://elomake3.laurea.fi/lomakkeet/12572/lomake.html

Disinformaatiota pedofiliasta?

Eräs hyväksikäyttötapaus herätti hiljattain somekeskustelua, jota MTV3 taustoitti asiantuntijakommentilla. Jutussa oli paljon hyvääkin siinä, että muistutti pedofiilien huonosta mahdollisuudesta saada apua, mutta toisaalta se ei tehnyt paljon tämän edistämiseksi. Ehkä jopa päinvastoin.

Juttu paljastaa, kuinka ohuella pohjalla Suomessa on tietämys pedofiliasta. Juttuun haastateltu asiantuntija on ilmeisesti lukenut tämän erittäin asenteellisen jutun, jota olen jo aiemmin kritisoinut tässä blogissa. Se näkyy haastattelussa. Ongelmaksi tulee se, että jos pedofiilit ymmärretään terveydenhuollossa tällä tavalla tikittävinä aikapommeina, ”rikollisina jotka eivät vain ole vielä tehneet mitään”, vain harva tavallinen pedofiili haluaa ja uskaltaa hakeutua tuollaisen avun piiriin.

Pedofiliaa mystifioidaan ”monimutkaiseksi” ilmiöksi, jossa on ”itsepintainen himo” lapsiin. Pedofilia on todellisuudessa kuitenkin hyvin yksinkertainen asia. Jos asiaa haluttaisiin tosissaan ymärtää, niin sitä ajateltaisiin kuin seksuaalista suuntautumista. Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö taas on monimutkaisempi ilmiö, ja nämä termit tässä tuntuvat taas kerran menevän sekaisin.

Jutussa annetaan myös ymmärtää, että jo fantasiat lapsista ovat laittomia (”lievät ja ohimenevät fantasiat eivät laittomia”).

Juttuun mahtuu myös täpärien asiavirheiden väistöjen lisäksi oikeita asiavirheitä. Esimerkiksi Grothin 1970-luvulla tekemä fiksoitunut-regressoitunut-jako liittyy lasten hyväksikäyttäjiin, ei pedofiliaan – jälkimmäisessä ryhmässä ei ole kyse pedofiliasta ollenkaan, vaikka juttu vähän ristiriitaisesti antaakin niin ymmärtää.

Menisikö homoseksuaali hakemaan apua itselleen terapeutilta joka puhuu homoudesta vastaavalla asiantuntemuksella ja samanlaisin sanamuodoin?

Lopputyö vastuullisista pedofiileista

Eräässä aiemmassa kirjoituksessa välitin pedofilia-aiheista lopputyötä varten pyynnön. Työn tekijä halusi saada pedofiileilta vapaamuotoisia tarinoita pedofiliaan liittyen. Nyt se lopputyö on valmis ja hyväksytty. Työn voi lukea tästä.

Vastauksia tuli viideltä eri vastaajalta, ja poimin tähän esimerkin vuoksi muutamia lainauksia työstä:

3.1 Oi, mikä söpöliini! – Minkä ikäisenä ja miten ihminen huomaa seksuaalisen kiinnostuksensa kohdistuvan lapsiin

Lukiossa aloin vaistoamaan, että en ole aivan kuten muut, koska vaikka vanhenin, viehätyin yhä pikkutytöistä.

 

Asia sai uuden käänteen 14-15-vuotiaana, kun huomasin etteivät pituuskasvun ja murrosiän kokeneet saman luokka-asteen pojat enää kiinnostaneetkaan, ja kiinnostavat pojat löytyivätkin alemmilta luokka-asteilta.

 

– – etsin tietoa internetistä ja terveystiedon koulukirjoista – – vastaan tuli lähinnä lapsipornosivuja, ”pedofiilit pitäisi tappaa”-tyylisen kaltaisia keskusteluja tai pelkästä hyväksikäytöstä puhuvia sivuja.

3.2 Minäkö pedofiili? – Itsessä huomatun pedofiilisen mieltymyksen herättämät ajatukset ja tunteet

Nuorempana tunsin itseni lähinnä ”pahaksi hirviöksi”

 

Se oli hyvin suuri järkytys, sillä vain vuotta aikaisemmin pedofiili oli tarkoittanut minulle samaa kuin pikkulapsen raiskaaja-murhaajaa tai kansakielelle käännettynä Jammu-sedän kaltaista.

 

Tätä ei ole voinut koskaan avoimesti missään kertoa kuin harvoille ystäville, ehkä vain yhdelle.

 

En koennut kuuluvani minnekkään, ja itkin ajatellessani että Suomessakin on lukemattomia ihmisiä jotka avoimesti uskaltavat kertoa kuinka he haluaisivat tappaa minut. – – Masennuin syvästi enkä kokenut kuuluvani enää yhteiskuntaan, oikeastaan en kokenut että maailmassa olisi ollut mitään pakopaikkaa minne mennä missä oltaisiin hyväksytty sellaisena kuin olin. Yritin itsemurhaa 18-vuotiaana.

 

Pikkutytöt hellyttävät ja herättävät suojeluvietin, ja jopa isällisiä tunteita.

3.3 Kyllä, olen pedofiili – Pedofilian sisäistäminen osaksi identiteettiä

– – olen pystynyt netissä puhumaan kiinnostuksestani samalla tavalla ajattelevien kanssa, ja myös tavannut naamatusten joitakin heistä. Ilman nettiä olisin ollut paljon enemmän yksin tuntemusteni kanssa.

 

Sisäistäminen omaksi identiteetiksi onnistui vain siten että tämä on pidettävä erossa normaalista elämästä ikäänkuin salaisena harrastuksena omassa kodissaan.

 

Lopulta myönsin itselleni, että olen pedofiili. – – En enää elänyt itsepetoksessa, vaan käsitin olevani pedofiili, eli lapsista seksuaalisesti kiinnostunut.

 

Tiedän, että näin ei tule koskaan tapahtumaan. [lapsen hyväksikäyttöä]

 

– – perhepiiriin oli tulossa tyttö. – – tytön tuleminen oli oikea onnenpotku. Ilman häntä olisin varmaan vieläkin apaattinen tyhjä kuori. Hänen avullaan opin uusia puolia itsestäni ja ennen kaikkea sen, etten ole mikään hirviö vaan rakastava ihminen. Aiemmin minulta puuttui kontaktit lapsiin ja se saattoi vääristää kuinka näin heidät vain seksuaalifantasioiden kohteina.

3.4 Minäkö terapiaan? – Terapian tarve pedofilian hyväksymisessä osaksi identiteettiä

Terapeutin puoleen en uskaltanut kääntyä näin arassa asiassa.

 

Terapioissa ei kovin paljoa ole käsitelty asiaa. Epäilen että terapeuteilla ei ole ollut kiinnostusta puhua tästä poikkeavuudestani. – -Vain joitakin kertoja on pedofiliani otettu esiin terapiassa, alussa ihan psykiartrin kanssa.

Interaktiivinen postaus

On taas aika kysyä lukijoilta. Keitä te blogin lukijat olette, ja miksi luette? Seuraatteko säännöllisesti vai löysittekö tänne sattumalta? Vastatkaa kommentteihin.

Voisin kysyä myös, mitä aiheita haluaisitte käsiteltävän, mutta en ole vielä saanut kirjoitettua parista usein kysytystä aiheesta, kuten fantasioista ja siitä, mitä näen lapsissa kiinnostavana.

Tässä keskustelun herättämiseksi muutama hakusana, jolla blogiin on tultu hakukoneista. Ensin tyyppillimmät, joista useimmat on selvästi tulleet jonkun tapahtuman takia:

seksuaalinen kiinnostus lapsiin (eri mudoissaan)
”nestori m” blogi (eri mudoissaan)
lapsikohteinen (eri mudoissaan)
sini laitinen enbuske linnanlahti (eri mudoissaan)

Sitten vielä poimintoja muutamista mielenkiintoisista hakusanoista:

voiko lapsipornosta luopua
10-vuotiaan tytön yliseksuaalisuus
mikko parantainen
korppi sylissä
ihastuin tyttöön
kuinka joku voi olla kiinnostunut pikkulapsista
lapsi fantasiat
lasten laulukilpailuista
voiko isällä olla seksuaalisia ajatuksia
elokuva jossa pieni tyttö riisutaan alastomaksi
häpykarvoitus 8 vuotiaalla
onko väärin jos tuntee vetoa alaikäisiin tyttöihin?
ahdistavat seksuaaliset ajatukset
onko tavallista että on tyttö on ihastunut tyttöön
olen kiinnostunut lapsista
ihastunut lähekkäin
sadistisuus lapsia kohtaan

Ajoittain tulee paljonkin lukijoita facebookin ja twitterin kautta. Olisi kiva tietää tarkemmin, mistä ryhmistä tänne on linkattu tai millaisten keskustelujen myötä tämä blogi on tullut mainituksi.

Pedofiliaan liittyvistä stigmoista

Pieni kirjoitus postauksesta, johon törmäsin. Sen aiheena on pedofiliaan liittyvät stigmat, joista jo aiemmin on ollut tarkoitus kirjoitella. Kirjoituksessa viitataan pitkälti tuloksiin, joita Sara Jahnke on väitöskirjassaan saanut aikaan, mutta siinä on myös muutama hyvä muukin pointti.

Vaikka pedofiliaan liittyy pääasiassa negatiivista stigmaa ja ennakkoluuloja, niin on myös esimerkkejä päinvastaisesta suhtautumisesta. Luke Malonen kuuluisan jutun pohjalla olleen radio-ohjelman kommentteja tutkittaessa kommentit olivat paljolti positiivisia ja ymmärtäviä. Uskon, että tämä johtuu siitä, että suuri yleisö ei ole vain tullut koskaan ajatelleeksi asiaa siltä kantilta, että joku henkilö voisi itse olla pedofiili. Ei vain joku muu. Ja että ihmiset ovat kyllä enimmäkseen tarpeeksi fiksuja oikaisemaan ennakkoluulojaan, kunhan vain saavat luotettavaa tietoa myös tästä näkökulmasta.

Juttu myös toistaa tunnetun syy-seuraus-ketjun. Stigma johtaa salailuun ja salailu voi johtaa eristäytymiseen ja syrjäytymiseen. Tämä taas on tunnettu riskitekijä lasten seksuaaliselle hyväksikäytölle. Samoin monen näistä syistä käyttämät päihteet ja alkoholi. Stigma siis edesauttaa lasten hyväksikäytön tapahtumista.

Toinen hyvä pointti liittyy termiin ”courtesy stigma”, jota en edes yritä kääntää. Se tarkoittaa negatiivista leimaa joka liitetään ihmisiin, jotka ovat vain tekemisissä stigmatisoituneiden kanssa. Tällaisen leiman pelossa moni ammattilainen voi vierastaa olla tekemisissä pedofiilien kanssa ja antaa terapiaa.

Kannattaa tämän lisäksi lukea myös se alkuperäinen juttu, jos ei muuten niin niiden 18 lähdeviittauksen takia, joissa on valtava määrä tärkeää asiaa.

Viihdettä

Katselin hieman taaksepäin menneen vuoden kirjoituksia. Siellä oli niin paljon valitusta ja kuivaa asiaa, että välillä voisi tehdä jotain kevyempääkin. Joten tässä vähän viihteellisempää kulttuuria.

Kyseessä on tietysti suosikkibulgarialaiseni, jonka löysin viime vuoden junnuviisuista. Tässä tämä kaunotar esittää kappaleen, jota Wikipedian artikkeli nimittää Bulgarian ”kakkoskansallislauluksi”.

Tämä toinen kappale alkaa vähän hapuillen, mutta kasvaa lopulta hienoksi taidonnäytteeksi. Kappalekin on hieman tunnetumpi.

Siitä voi olla montaa mieltä, sopiiko lapsen laulettavaksi tällainen rakkauslaulu jossa ihannoidaan ja antaudutaan toiselle ihmiselle näin monisanaisesti. Mutta ei tarvitse olla niin tosikko. En minäkään tätä nimenomaan sanojen takia kuuntele vaan tuon äänen takia.

Seuraavan kappaleen sanoituksen voisi tulkita paljon sopivammaksi lapsen laulavaksi, sen verran viattoman oloisesta rakkaudesta siinä lauletaan. Mutta tuo esitys… kyllä siinä ainakin minulle on rivien välissä vähän pikkutuhma tausta-ajatus. Älkää suuttuko, en voi sille mitään.

Ja lopuksi tuorein esitys viimeisimmän junnuviisulähetyksen väliaikaesityksestä.

Lewis Carroll – esikuva pedofiileille

Hesarin kulttuurisivuilla oli iso juttu Lewis Carrollista ja 150 vuotta täyttävän Liisa ihmemaassa -kirjan esikuvana toimineesta Alice Liddelista. Tässäkin jutussa sivutaan Carrollin viehtymystä lapsiin: hän vietti paljon aikaa Alicen kanssa, harrasti lasten valokuvaamista ja kirjoitti tuhansittain kirjeitä lapsille. Carroll on niitä harvoja tunnettuja julkisuuden henkilöitä, jotka näyttäisivät olleen pedofiileja.

1990-luvulla kun olin nuori, ja juttuunkin käytetyt lähteet olivat tuoreita, asia oli hyvin esillä netin harvoilla pedofiliaan liittyvillä sivustoilla. Carrolista tuli jonkunlainen esikuva monelle nuorelle: henkilö joka osoitti kiinnostusta lapsiin, arvosti näiden seuraa kuten kuka tahansa pedofiili ja suhtautui lapsiin tasavertaisina. Ennen kaikkea hän ei ollut tunnettu pahoista teoistaan, vaan saanut arvostusta ja mainetta kirjoillaan. Tähän oli helppo samaistua ja pitää esikuvana.

Taas kerran käy ilmi, kuinka stereotyyppisen ennakkoluuloinen mielikuva pedofiileista hirviöinä vaikuttaa tähänkin juttuun. Koska Carroll harrasti lasten valokuvaamista, kirjoittaja kysyy: ”Oliko hän siis ehkä sittenkin vaalinut mielessään Aliceen ja muihin pieniin tyttöihin kohdistuneita kiellettyjä intohimoja? Nykypäivän lapsipsykologit tuomitsisivat perheettömän poikamiehen pakkomielteisen kiinnostuksen alastomiin pikkutyttöihin pedofiliaksi.”

Tämä viittaa selvästi siihen, että kirjoittajan on vaikea kuvitella lasta rakastavia ja arvostavia ominaisuuksia samaan henkilöön kuin pedofiliaa. Mutta jokainen pedofiili tietää, että juuri sitä pedofilia tarkoittaa. Pakkomielteiseksi kiinnostukseksi leimaaminen on liioittelua, eikä intohimon tunteminen ainakaan missään nimessä sulje pois arvostusta. Carrollin kaltaisia esikuvia pitäisi olla enemmän.

Pedofiliaa terveystiedon tunnilla

Eräs blogin lukija lähetti jokin aika sitten pari kuvaa nykyään käytössä olevasta lukion terveystiedon kirjasta, kohdasta jossa käsitellään pedofiliaa.

Näistä käy hyvin ilmi se nykytila, mitä pedofiliasta virallisissa yhteyksissä kerrotaan, tai minkälaista tietoa ylipäätään on saatavilla. Ainoa asiayhteys on lasten hyväksikäyttö ja pedofilia samaistetaan tähän mitenkään sitä perustelematta. Pedofiliasta puhutaan leimaavassa sävyssä ilman, että se perustuu minkäänlaisiin faktoihin. Mistä muusta ihmisryhmästä voi koulukirjoissa tehdä näin leimaavia väitteitä tosiasioihin perustumatta?

Miksi näin tehdään? Pedofiilit ole mitenkään marginaalisen pieni ryhmä, vaan sen yleisyys on saatavilla olevan nykytiedon mukaan samaa luokkaa kuin homoudella. Eikä hyväksikäyttäjistä suurin osa edes ole pedofiileja, erityisesti lukioikäisten kohdalla. Syynä tuskin on muu kuin ajattelemattomuus ja tietämättömyys.

Miltä tuntuu nuoresta pedofiilista, joka on todennäköisesti jo huomannut kiinnostuksensa lapsiin, ja lukee tätä koulukirjastaan? Tällainen esitystapa ei tarjoa mahdollisuutta, että pedofiilisesti suuntautuneella olisi muunlaisia ajatuksia lapsista kuin hyväksikäyttö. Millaisen viestin yhteiskunta antaa tällaiselle nuorelle, joka ei ole välttämättä vielä muodostanut selvää suhtautumistapaa näihin tunteisiin? Eikö olisi parempi korostaa hellyyden ja ihailun tunteita?

Onneksi nuoret ovat kuitenkin suhteellisen fiksuja. Kysyin mielipidettä eräältä 16-vuotiaalta lukiolaispedofiililta, jonka terveystiedon kurssilla tämä tulee vastaan. Vastaus oli: ”Voi itse herra S**t*n*n v*tt* mitä yleistystä!”