Lopputyö vastuullisista pedofiileista

Eräässä aiemmassa kirjoituksessa välitin pedofilia-aiheista lopputyötä varten pyynnön. Työn tekijä halusi saada pedofiileilta vapaamuotoisia tarinoita pedofiliaan liittyen. Nyt se lopputyö on valmis ja hyväksytty. Työn voi lukea tästä.

Vastauksia tuli viideltä eri vastaajalta, ja poimin tähän esimerkin vuoksi muutamia lainauksia työstä:

3.1 Oi, mikä söpöliini! – Minkä ikäisenä ja miten ihminen huomaa seksuaalisen kiinnostuksensa kohdistuvan lapsiin

Lukiossa aloin vaistoamaan, että en ole aivan kuten muut, koska vaikka vanhenin, viehätyin yhä pikkutytöistä.

 

Asia sai uuden käänteen 14-15-vuotiaana, kun huomasin etteivät pituuskasvun ja murrosiän kokeneet saman luokka-asteen pojat enää kiinnostaneetkaan, ja kiinnostavat pojat löytyivätkin alemmilta luokka-asteilta.

 

– – etsin tietoa internetistä ja terveystiedon koulukirjoista – – vastaan tuli lähinnä lapsipornosivuja, ”pedofiilit pitäisi tappaa”-tyylisen kaltaisia keskusteluja tai pelkästä hyväksikäytöstä puhuvia sivuja.

3.2 Minäkö pedofiili? – Itsessä huomatun pedofiilisen mieltymyksen herättämät ajatukset ja tunteet

Nuorempana tunsin itseni lähinnä ”pahaksi hirviöksi”

 

Se oli hyvin suuri järkytys, sillä vain vuotta aikaisemmin pedofiili oli tarkoittanut minulle samaa kuin pikkulapsen raiskaaja-murhaajaa tai kansakielelle käännettynä Jammu-sedän kaltaista.

 

Tätä ei ole voinut koskaan avoimesti missään kertoa kuin harvoille ystäville, ehkä vain yhdelle.

 

En koennut kuuluvani minnekkään, ja itkin ajatellessani että Suomessakin on lukemattomia ihmisiä jotka avoimesti uskaltavat kertoa kuinka he haluaisivat tappaa minut. – – Masennuin syvästi enkä kokenut kuuluvani enää yhteiskuntaan, oikeastaan en kokenut että maailmassa olisi ollut mitään pakopaikkaa minne mennä missä oltaisiin hyväksytty sellaisena kuin olin. Yritin itsemurhaa 18-vuotiaana.

 

Pikkutytöt hellyttävät ja herättävät suojeluvietin, ja jopa isällisiä tunteita.

3.3 Kyllä, olen pedofiili – Pedofilian sisäistäminen osaksi identiteettiä

– – olen pystynyt netissä puhumaan kiinnostuksestani samalla tavalla ajattelevien kanssa, ja myös tavannut naamatusten joitakin heistä. Ilman nettiä olisin ollut paljon enemmän yksin tuntemusteni kanssa.

 

Sisäistäminen omaksi identiteetiksi onnistui vain siten että tämä on pidettävä erossa normaalista elämästä ikäänkuin salaisena harrastuksena omassa kodissaan.

 

Lopulta myönsin itselleni, että olen pedofiili. – – En enää elänyt itsepetoksessa, vaan käsitin olevani pedofiili, eli lapsista seksuaalisesti kiinnostunut.

 

Tiedän, että näin ei tule koskaan tapahtumaan. [lapsen hyväksikäyttöä]

 

– – perhepiiriin oli tulossa tyttö. – – tytön tuleminen oli oikea onnenpotku. Ilman häntä olisin varmaan vieläkin apaattinen tyhjä kuori. Hänen avullaan opin uusia puolia itsestäni ja ennen kaikkea sen, etten ole mikään hirviö vaan rakastava ihminen. Aiemmin minulta puuttui kontaktit lapsiin ja se saattoi vääristää kuinka näin heidät vain seksuaalifantasioiden kohteina.

3.4 Minäkö terapiaan? – Terapian tarve pedofilian hyväksymisessä osaksi identiteettiä

Terapeutin puoleen en uskaltanut kääntyä näin arassa asiassa.

 

Terapioissa ei kovin paljoa ole käsitelty asiaa. Epäilen että terapeuteilla ei ole ollut kiinnostusta puhua tästä poikkeavuudestani. – -Vain joitakin kertoja on pedofiliani otettu esiin terapiassa, alussa ihan psykiartrin kanssa.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: