Leon

Yle esitti pari viikkoa sitten elokuvan, joka teki aikoinaan valtavan vaikutuksen allekirjoittaneeseen nuorena. Näin Leonin ensimmäisen kerran TV:stä suurinpiirtein lukioikäisenä, ja nyt innostuin katsomaan sen toista kertaa.

Leonin alkuasetelma on siis yksinkertaistettuna siinä, että paha poliisi tappaa 12-vuotiaan Mathildan perheen, ja sattuman kaupalla pelastunut Mathilda joutuu pakenemaan naapurissa asuvan palkkamurhaajan Leonin luo. Väkivaltaisena ja visuaalisena toimintaelokuvana alkanut elokuva saa uuden sävyn, kun se alkaa keskittymään Mathildan ja Leonin suhteeseen. Koko väkivalta on elokuvassa oikeastaan toissijaista. Mathilda haluaa kostaa veljensä tappajille ja houkuttelee Leonin opettamaan hänet palkkammurhaajaksi. Matilda ihastuu Leoniin, ja katsoja jää arvuuttelemaan, miten Leon suhtautuu tähän.

Lukioikäinen allekirjoittanut tietysti samaistui Leoniin täysillä, ja oli selvää, miten Leon ajatteli. Leon tuntee samoin Matildaa kohtaan, mutta ei mitenkään uskalla tunnustaa sitä. Vaikkei asiaa missään kohtaan sanota ääneen, kaikki elokuvassa kertoo tätä samaa tarinaa: kun Leon tulee kotiin nähtyään Matildan rappukäytävässä, Leon katsoo perään ovisilmästä, ja taustalla musiikki kertoo kaipuusta vaatteita silitellessä.

Myöhemmin Leon vaikuttaa kiinnostuneelta Matildasta, mutta ei uskalla näyttää kiinnostusta liikaa. Leon punastuu Matildan esittäessä Marilyn Monroeta ja pusutellessa. Leonin työnantaja Tonykin huomaa, että Leon on ihastunut. Matilda saa Leonin mustasukkaiseksi juttelemalla tuntemattomille pojille. Leon ei uskalla koskaan tunnustaa rakastumistaan ääneen, mutta ostaa Matildalle lahjan.

Kaikkein olennaista Leonin hahmossa on, ettei hän yritä käyttää tilaisuutta hyväkseen väärällä tavalla. Juuri niin olisin varmaan itsekin tuollaisessa tilanteessa toiminut, mikä teki Leonista niin samaistuttavan. Tällaista hahmoa en ollut luultavasti koskaan ennen nähnyt, en uutisissa enkä muualla.

Mainokset

1 kommentti

  1. Tsaahas

    Tuo pitää nähdä, elokuvat joissa on jotain ajatusta ja hyviä henkilökuvia on ihania.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: