Pedofilian etiikkaa

Paraphilia Research -blogi referoi taas kerran mielenkiintoista kirjoitusta, tällä kertaa sovelletun etiikan alalta. Harvoin tulee lukeneeksi näin pitkää kirjoitusta, joka on melkein kuin omasta kynästä lähtenyt, ja saanut puettua selvään ja jäsenneltyyn muotoon sen, mitä on omassa päässään pyöritellyt.

Ole Martin Moen kirjoittaa kiihkottomasti, ennakkoluulottomasti ja ilmeisen hyvin tosiasioista perillä olevana pedofiliasta ja siihen liittyvistä eettisistä kysymyksistä. Koko juttu kannattaa lukea, mutta pääpointit oli jo Paraphilia Research -blogissa esitelty:

  • Pedofilia ei ole moraalitonta, koska se ei ole valinta eikä siihen pysty vaikuttamaan eikä siten kuulu moraalisen arvoinnin piiriin ylipäätään
  • Aikuisten ja lasten välisen seksin tekee vääräksi se, että siitä koituu riski vahingoittaa lasta, samaan tapaan kuin antaisi kovia huumeita lapselle.
  • Virtuaalinen lapsiporno ei ole väärin, koska virtuaalisia lapsia ei voi vahingoittaa, eikä ole todisteita että se lisäisi lasten hyväksikäyttöä. Itse asiassa päinvastaisesta on näyttöä.
  • Pedofiileilla ei välttämättä ole kaltoinkohtelevia tai epäkunnioittavia tarkoitusperiä. Vahingoittamisen sijaan monet haluavat läheisyyttä ja vastarakkautta. Siksi haitattomia pedofiilien tekoja ei pitäisi tuomita pahantahtoisina.

Yhteenvedossaan Moen toteaa, että pedofiilien tuomitseminen siitä, että ovat pedofiileja, on epäoikeutettua, ja että ei-hyväksikäyttävät pedofiilit ansaitsevat ylistystä tahdonvoimastaan. Hän myös ehdottaa, että kouluissa pitäisi puhua pedofiliasta uhriksi joutumisen näkökulman lisäksi siitä, mitä pitäisi tehdä kun itse on pedofiili.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: