Äiti, minusta on tulossa pedofiili

Tällä kertaa aiheena on hyvin aidon oloinen video. Teiniangstinen nuori kertoo videolla, kuinka huomasi 16-vuotiaana olevansa ”minor attracted” eli tuntee vetoa alaikäisiin. MAP eli minor attracted person on tuoreehko termi, jolla yritetään kuvata pedofiileja ilman tähän sanaan liittyvää negatiivista stigmaa ja keskittymistä pelkkään seksuaaliseen puoleen.

Videon teini kertoo, miten havahtui kiinostukseensa. Hän ei tiennyt tuolloin muuta sanaa kiinnostukselleen kuin pedofilia, ja myös hänelle se sana tarkoitti hyväksikäyttäjää. Hän ymmärsi kuitenkin selvästi, ettei halunnut sitä mitä pedofiileista puhuttaessa tarkoitetaan, ja pelkäsi muuttuvansa jonain päivänä lasten vanoajaksi.

Asia vaivasi häntä, joten hän kertoi äidilleen, että hänestä on tulossa pedofiili. Hän kertoi, kuinka tykkäsi eräästä 13-vuotiaaasta pojasta, joka oli viehättävä:

Ei ainoastaan vaatteiden takia, eikä vain söpöyden takia. Ajattelin: ”Vau!” Hänen hiuksensa olivat niin pehmeät, halulsin koskettaa niitä. Hänen huulensa näyttivät pehmeiltä ja söpöiltä. Ajattelin, että haluan olla tämän 13-vuotiaan pojan kanssa.

Ikäero oli lähes neljä vuotta, ja lähellä sitä rajaa, että on ”virallisesti” pedofiili. Äidin silmät levähtivät levälleen, ja hän suuttui, itki ja syytti itseään. Tästä seuraa pitkällinen tunteenpurkaus siitä, kun äiti ei osannut auttaa. Äiti ei halunnut viedä poikaansa terapiaan, vaan auttaa itse. Vaikka tällä oli masennusta ja muita ongelmia. Äiti vain vähätteli ongelmia.

Videon nuori sai lopulta apua netistä. Hän alkoi ajatella, ettei hän voi olla ainoa lapsista kiinnostunut, joka ei halua tehdä pahaa lapsille. Lopulta hän löysi yhden artikkelin, johon voi samaistua.

Koko video on lähes tunnin mittainen, mutta tärkein sisältö alkaa noin 7 minuutin kohdalta ja kestää noin vartin.

[Nyt video on poistettu, kuten ennalta oli ehkä arvattavissakin.]

Mainokset

1 kommentti

  1. Mielestäni noin nuorista puhuttaessa ei vois käyttääkkään sanaa pedofiili. Ja muutenkin koko sana aina yhdistetään heti hirvittäviin kauheuksien tekijöihin. Kuitenkin on olemassa sellaisia jotka pitää lapsista vain ajatusten tasolla.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: