Tilastollisia numeroita pedofiliasta

On aika yleisesti tiedossa , että kaikki pedofiilit eivät ole hyväksikäyttäjiä. Mutta kuinka suuri osa ei ole? Löysin viime viikolla tuoreen paperin, jossa on vihdoin ja viimein jollain tavalla otettu kantaa tähän kysymykseen.

Dombert ja Schmidt toteuttivat kyselytutkimuksen, jolla on tähän mennessä ehkä parhaat edellytykset antaa vastaus tähän kysymykseen, sillä se se perustuu väestöpohjaiseen otokseen. Otos on myös suhteellisen suuri, vaikkei aivan täydellinen. Kyselyyn pyydettiin 17000 miestä, joista melkein 60% otti osaa. Vastaamisen aloittaneista kuitenkin yli 80% täytti kyselyn loppuun saakka.

Vastaajista yllättävän moni, 4,1% eli 358 miestä, vastasi myöntävästi kysymykseen seksuaalisista fantasioista esimurrosikäisten (alle 12-vuotiaiden) lasten kanssa. Näistä 87:llä oli seksuaalisia kontakteja lapsiin, mikä vastaa 24 prosentin osuutta. Näiden numeroiden perusteella voidaan siis sanoa, että selvästi suurin osa pedofiileista ei hyväksikäytä lapsia.

Tässäkään kyselyssä ei kuitenkaan kysytty sellaisia kysymyksiä, että niistä olisi kovin tarkalleen selvinnyt varsinaisen pedofilian yleisyyttä. Kysymyksissä ei otettu kantaa siihen, kuinka pysyvä tämä kiinnostus lapsiin on. Onko vastaajien kiinnostuksessa ollut kyse vaikkapa hetkellisestä vaihtelunhalusta, vai onko kiinnostus ollut olemassa jatkuvana jo teini-iästä lähtien? Kysymykset liittyivät myöe pelkästään seksuaalisiin asioihin. Olisi ollut mielenkiintoista tietää myös romanttisten tunteiden yleisyydestä, siitä kuinka moni haluaisi saada hellyyttä, olla lähekkäin ja tuntea sielunkumppanuutta lasten kanssa.

Vastanneista vain 0,1% indikoi suurempaa kiinnostusta lapsiin kuin aikuisiin, mikä on yllättävän vähän aiempiin arvioihin verrattuna. Onko tämä otos valikoitunut niin, että varsinaiset pedofiilit eivät ole uskaltaneet vastata? Tällöin luvut ja muut tuloksest lopultakin kertovat enemmän jostain ihan muusta kuin pedofiliasta.

Muissa tutkimuksissa, joissa yleisyyttä on arvioitu, on saatu suurinpiirtein samanlaisia tuloksia, vaikka vaihtelevatkin paljon. Suurimmillaan on raportoitu yli 20% osuutta pienistä lapsista kiinnostumiselle, mutta useimmiten luku on muutaman prosentin luokkaa:

yleisyys

Toinen mielenkiinoinen perusasia, mitä tämä kysely on selvittänyt, on se kuinka moni tykkää pojista ja kuinka moni tytöistä. Tästäkään ei ole tietääkseni ennen ollut suoria ja edustavia tuloksia. Odotetusti enemmistö piti tytöistä ja ei ihan pieni osa pojista. Saman suuntaisia lukuja on eräässä aiemmassa tutkimuksessa, jossa oli selvitety hyväksikäyttötapauksia:

hobihe

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: