Joulu melkein ilman lapsia

Taas joulu ilman lapsia. Tämäkin joulu menee vanhempien kanssa, eikä luvassa ole edes lapsivieraita. Mistä saa joulutunnelman kun ei jouluna näe lapsia? Onko joulu joulu ilman lapsia?

Vastaus on tietysti joulukonsertit. Oikein muuna aikana ei ole lasten esittämä musiikkia tarjolla kuin jouluna. Mutta mikäs tähän vuoden aikaan sen kivampaa kuin katsella ja kuunnella lapsikuoroja laulamassa joululauluja? Olen törsännyt tänä jouluna 70 euroa lasten esiintymisiin. Osa tietysti mennyt samalla hyväntekeväisyyteen. Synerigiaa, jossa kaikilla kivaa ja mukavaa.

Tarkoitus oli tähän kuvailla jotenkin sitä, miksi on niin hienoa kuunnella lasten esityksiä, mutta sille ei taida olla sanoja olemassa. Siinä yhdistyy lasten olemuksen ihanuus kaikkineen ja jonkinlainen myötäylpeys lasten taidoista ja siitä mitä saavat taidoillaan aikaan. Tämä lienee niin spesifinen asia, että sille ei taida olla keksitty omaa sanaa. Voin vain antaa esimerkin ja toivoa, että ymmärrätte.

Advertisements

2 kommenttia

  1. Pekka

    Itse näin paljon söpöjä pikkutytyjä jotka pirisivät joulua vaikka muuten ei todellakaan mennyt putkeen, lievästi sanottuna. Sainpa pitää paria sylissä ja jutella mukavia, piristi kyllä päivää mahtavasti. Pikkuhame ja tonttulakki :333 Jaksamisia.

    Tykkää

    • Ei kuitenkaan täysin huono joulu ollut, jos sai höpötellä pikkutytyjen kanssa!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: