Lukijoiden kirjoituksia pedofiliasta

Julkaisen mielelläni myös lukijoiden kokemuksia ja ajatuksia elämästään pedofiilina. Kirjoituksia voi lähettää (vaikka nimettömänä) sähköpostilla osoitteeseen, joka löytyy tuolta joidenkin postausten kommenteista. Tässä nimimerkillä Henri kirjoittavan lukijan ajatuksia.

Olin ilahtunut kun löysin tämän Nestorin blogin. Rohkea teko häneltä. Itsekin pedofiilinä koen ihmisryhmän perinpohjin väärinymmärretyksi. Onhan tämä ainut lapsiin rakastuvia tarkoittava sanakin yleiskielessä kaapattu tarkoittamaan lapsia hyväksikäyttäviä. Siksi haluan vastapainona kertoa hieman omasta, kukaties tyypillisestä pedofiilin elämästäni pienen tarinan muodossa.

Taustaksi muutama sana itsestäni. Olen nelikymppinen, sujuvaa arkea elävä, tavallisen näköinen mies. Muutamia naissuhteita on ollut, mutta ne ovat jääneet laimeiksi kokemuksiksi. En koe aikuisia naisia fyysisesti kovin kovin kiinnostavina, enkä varmaan osin tästä syystä myöskään ole kehenkään isommin ihastunut.

Pidän kuntoani yllä pyöräilemällä. Eräällä reissulla poljin pienen, jyrkän rinteen vieressä kulkevaa polkua. Pysähdyttyäni katsomaan kännykästä suuntaa, kuulin erikoisia toistuvia ääniä. Käännyttyäni katsomaan näin noin 7-vuotiaan, viehättävän tytön leikkimässä rinteen laella, päällään kesäinen mekko, pitkät hiukset auki. Näky oli kaunis ja suloinen, ja toi rintaani lämpimän, rakastavan tunteen. Tyttö oli sekä ulkonäöltään että käytökseltään makuuni sen verran nuori ja viaton että en kokenut häntä juurikaan seksuaalisesti mielenkiintoisena; yleensä alan nähdä tytöt seksikkäinä noin 8-11 ikäisinä. Katselin viitisen sekuntia, ja käännyin sitten haikeana takaisin kännykkäni puoleen. Tiedänhän hyvin miten vähän miehellä on lupa katsoa lasta ennenkuin se alkaa näyttää epäilyttävältä. Kateeksi käy naispedofiilit, joille sallitaan sukupuolensa takia niin paljon enemmän lasten suhteen.

Hetken päästä kuulin tytön äänen sanovan ”Arvaa mitä?” Sydämeni hypähti ilosta ja jännittävästä odotuksesta — saan vaihtaa edes muutaman sanan tämän kaunokaisen kanssa! Käännyin tytön suuntaan, hymyilin, ja vastasin äänellä jolla aikuinen lapsen kanssa puhuu. ”No mitä?” En ole ollut paljoa lasten kanssa tekemisissä, mutta olen kuullut että osaan suhtautua heihin hyvin. Kyseessä on kyllä aina ollut sen ikäinen ja näköinen tyttölapsi joka on minua kiinnostanut ainakin jonkin verran, tavalla jolla poikalapset eivät minua kiinnosta. Arvelen että nämä tytöt ovat aistineet aidon kiinnostukseni ja sen myötä arvostukseni, jopa ihailuni heitä kohtaan. Toisaalta olen varhaisaikuisuudesta asti myös kiinnittänyt lapsiin paljon huomiota etäältä katsellen, elokuvissa, ja romaaneissa, sekä perehtynyt lapsuutta koskevaan asiakirjallisuuteen. Haluanhan ymmärtää rakkauteni kohteita.

”Mä leikin kauppaa”, tyttö jatkoi. ”Missä sun kauppa on?” kysyin. ”Tää puu tässä”, hän kertoi luontevasti, kuin olisimme pitkäänkin tunteneet. Tapa jolla vielä tuon ikäiset lapset ottavat usein avoimesti kontaktia vieraisiin ihmisiin on hurmaava. Rakastan monia lasten ominaisuuksia — uteliaisuutta, mielikuvitusta, viattomuutta — niitä samoja joista useimmat aikuiset lapsissa pitävät. Muutoinkin suhtaudun pieniin tyttöihin samalla tavalla kuin ihmiset omiin lapsiinsa: haluan hoivata ja suojella ja antaa rakkautta. Erona on vain se, että tunnepalettiin kuuluvat myös seksuaaliset tunteet, yli 10-vuotiaiden kohdalla joskus voimakkaina, aivan samalla tavalla kuin useimmat miehet kokevat aikuisia naisia kohtaan. Tietenkin samalla ymmärrän että tuon ikäinen tyttö ei pysty kokemaan samoja tunteita.

”Onko kauppa käynyt?” kysyin. En ole varma ymmärsikö tai kuuliko tyttö ilmaisua koska oli oudon pitkään hiljaa, mutta sanoi sitten asiaankuuluvan onnettomalla äänellä ”Ei ole ollut vielä yhtään asiakkaita.” Tämä tuntui minusta kovin surulliselta. Reagoin herkästi kauniiden tyttölapsien pieneenkin suruun. Yritin keksiä sopivan sävyistä lohduttelevaa ilmaisua, ja päädyin kömpelösti lausumaan ”No ehkä asiakkaita rupeaa käymään kunhan päivä tästä etenee.” Tässä kohtaa minusta alkoi tuntua että olen jutellut sen aikaa kuin on soveliasta, ja siksi jatkoin. ”No, mun pitää nyt jatkaa matkaa.” Pienen tytön vastaus oli hauskan pikkuvanha: ”Tapaamme sitten taas myöhemmin.” Peitin äänestäni huvittuneisuuden kun vastasin reippaasti ”Näin teemme!” ja jatkoin pyörälläni polkua eteenpäin.

Jälkikäteen mietin tätä lyhyttä kohtaamista useampaan otteeseen. Vähäpätöisyydestään huolimatta se oli enemmän kontaktia kivan pikkutytön kanssa kuin minulle yleensä sattuu koko vuoden aikana. Jos ajattelet tästä että romanttinen elämäni on köyhää, olet aivan oikeassa. Koska olen jonkin verran kiinnostunut myös aikuisista, saan suhteista aikuisten naisten kanssa jonkin verran tyydytystä läheisyyden tarpeeseen. Seksi edes suunnilleen ikäisteni naisten kanssa on lähinnä velvollisuus, ja 18-vuotiaan kanssakin jotain aivan muuta kuin se, olettaisin, olisi 10-vuotiaan, halukkaan tytön kanssa, sellaisen jota ei olemassa.

Muut pedofiilit ratkaisevat tilanteen kukin omalla tavallaan. Joku onnekas on muodostanut lämpimän ystävyyden sukulaisen tai ystävän lapsen kanssa. Jotkut ovat hakeutuneet työhön lasten kanssa, esimerkiksi ala-asteen opettajaksi. Vaikka onko se niin mukavaa olla jatkuvasti sellaisten tyttöjen lähellä joita haluaa mutta ei voi saada? Jotkut ottavat voimalla mitä haluavat, ja luultavasti päätyvät iltapäivälehtien otsikoihin ja vankilaan. Varmaankin suurin osa kuitenkin vain elelee yksikseen, ja ehkä rohkenee haaveilla että jonain päivänä ihmisten ymmärrys olisi kasvanut niin paljon, että pedofiilien ei tarvitsisi yksinäisen elämän lisäksi pitää tätä tärkeää puolta itsestään visusti piilossa kaikilta lähellään, tai riskeerata ihmisten ankara tuomio tunteista, joita ei pysty muuttamaan.

• Posted in: Uncategorized
• Tagged: pedofiili, pedofilia