Blogi pedofiliasta

Päätinpä aloittaa blogin pedofiliasta. Siis siitä, kun sukupuolivietti kohdistuu lapsiin. Joillain ihmisillä näin on.

Termiin pedofilia liitetään usein virheellisesti lasten seksuaalinen hyväksikäyttö, mutta se ei ole tämän blogin aihe. Tarkoitus tälle blogille on tarjota erilainen näkökulma, sillä suuren yleisön näkemän, lööppien muodostaman kuvan lisäksi on olemassa aivan toisenlainen todellisuus. Netin välityksellä on helppo keskustella toisten kanssa, jotka ovat samassa mielessä kiinnostuneet lapsista. Tätä kautta, ja omien tuntemusten pohjalta, muodostuu aivan toisenlainen kuva siitä, mitä pedofilia oikeasti tarkoittaa.

Kun sukupuolivietti kohdistuu lapsiin, se ei ole pohjimmiltaan kovinkaan kummallinen asia. Se ilmenee rakkauden haluna. Oman kokemukseni mukaan se tarkoittaa poikkeuksetta arvostusta, kunnioitusta, ihailua ja läheisyydenkaipuuta sen yleisesti tunnetun seksuaalisen puolen lisäksi.

Pedofilian tapauksessa vain kohde ei vain useinkaan vastaa samalla tavalla, eikä kohde ole nykyisten normien mukaan sovelias tällaisen tunteen kohteeksi. Tästä aiheutuu tietysti ilmeinen ristiriita. Eikä tetysti rationaalisilla järkiperusteilla pysty perustelemaan, miksi haluaisi lapsen kumppanikseen. Mutta tosiasia on tosiasia, eikä se haluamalla muuksi muutu. Sitä vain huomataan, että näin on, ja sen kanssa pitää opetella elämään loppuelämänsä.

En usko, että kukaan olisi tarkoituksella valinnut alkavansa pedofiiliksi. En ainakaan tunne ketään sellaista.

Oman kokemukseni mukaan harva pedofiili kuitenkaan haluaa hyväksikäyttää lapsia. Syynä on nimenomaan arvostus lasta ja lapsen koskemattomuutta kohtaan, joka ylittää omat seksuaaliset tarpeet. Tämä on yksi pääteeseistäni, ja sitä hyvin harvoin ymmärretään julkisessa keskustelussa. Toivoisin sen saavan enemmän huomiota.

Mainokset

2 kommenttia

  1. Mikko Parantainen

    Moi, voisitko tuoda näitä ajatuksia esiin tuolla [linkki poistettu] palstalla, olisi mielenkiintoista keskustella myös aiheen tästä puolesta, eikä vain siitä mitä saamme lehdistä lukea?
    Siellä voi kirjoittaa ihan anonyymisti ilman rekisteröintiä.

    Tykkää

  2. Moi, vastasin palstallasi aiheesta tehtyyn aiheeseen. Nyt kuitenkin kyseinen aihe on piilotettu rekisteröimättömiltä käyttäjiltä ja näyttäisi että vastauksenikin on poistettu.

    Kommentoin viestissäni, että palstasi on vastenmielinen eikä aja hyväksikäytettyjen lasten asiaa. Myös viranomaiset ovat olleet samaa mieltä julkisuudessa. Keskustelisin mielelläni tämän blogin aiheesta lisää, mutta eihän se keskusteleminen onnistu, jos poistat viestejäni.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: